Joulukuussa 2024 Tekniikka & Talous lehti julkaisi uudelleen artikkelin rakennusalan tehottomuudesta. Artikkeli pohjautui Sitedrive yhtiön tekemään kypäräkameratutkimukseen, jossa kerrostalorakentamisessa yhden asunnon sisätyövaiheessa vaina noin 10%-20% koko rakennustyömaan työajasta oli työntekijä. Lääkkeeksi tarjottiin Sitedrive toiminnanohjausjärjestelmää.
Olen haastatellut satoja rakennusalan johtotehtävissä olevia ihmisiä sekä omalla urallani kohdannut satoja rakennustyöntekijöitä. Omien kokemusteni, sekä näiden haastatteluiden perusteella uskallan väittää, että digitaaliset ratkaisut eivät nykyisellään tuota mitään hyvää rakennusalalle.
Tämän sanottuani, niitä ilman muuta tarvitaan. Ilman digitaalisia ratkaisuja, emme pärjää. On kuitenkin melko suuri merkitys, miten digitaalisia työkaluja lähestymme. Haetaanko niistä ratkaisua ongelmiin, vai haetaanko niistä työkaluja, joilla voidaan auttaa toimintaa?
Olen henkilökohtaisesti erittäin teknologisesti valveutunut ihminen, joka ei pelkää digitaalisia työkaluja, järjestelmiä tai nykytekniikkaa muutenkaan. Olen käyttänyt työssäni 10-15 eri toiminnanohjausjärjestelmää, asiakkuuksien hallintaa tai työmaan ohjausjärjestelmää. Olen käyttänyt suurien kansainvälisten ICT talojen järjestelmiä, sekä pienien kotimaisten “nyrkkipajojen”, jotka pyrkivät räätälöimään tuotteitaan asiakkaalle.
Kaikissa järjestelmissä on kuitenkin yksi fundamentaalinen vika. Järjestelmän käyttäjä kokee niiden vaikeuttavan työtä. Ei helpottavan. Järjestelmän käyttäjä kokee järjestelmän työlääksi, hankalaksi ja työtä rajoittavaksi. Jotain järjestelmien toimivuudesta ja käytettävyydestä kertoo se, että en ole vielä koskaan ollut töissä sellaisessa organisaatiossa, missä työnjohto ei pyörittäisi rinnalla excelissä tai vastaavassa jotain resurssointia tai projektiohjausta. Mikäli varsinaiset työkalut olisivat hyviä, ei näitä rinnalla pyöritettäviä työkaluja tarvittaisi. Nehän tuottavat tuplatyömäärän usein.
Mikä tähän tilanteeseen sopisi lääkkeeksi? Ehkä ensin on syytä pohtia sitä, minkä takia rakennustyöntekijä, rakennustyönjohtaja, rakentamisen työpäällikkö tai rakentamisen projektipäällikkö on niin nihkeä käyttämään järjestelmiä? Jo yllä mainitun lisäksi yhtälössä on yksi mielestäni melko oleellinen elementti. Käyttäjien luonteenpiirteet.
Olen pikkuhiljaa muodostanut käsityksen siitä, ketkä ja miksi hankkiutuvat rakennusalalle. Tämä perustuu omiin havaintoihini, eikä siten välttämättä ole kovin vahvalla faktapohjalla, mutta kokemukseni mukaan suurin osa rakentamisen alalle hankkiutuvista ihmisistä hankkiutuu sinne siksi, ettei heidän tarvitsisi tehdä tietokoneella töitä. Kärjistetysti sanottuna. Tämä tarkoittaa sitä, että rakentamaan mennään, koska halutaan tehdä konkreettisia asioita omilla käsillä. Halutaan nähdä tehdyn työn jälki. Tietokoneella tehdystä työstä ei nähdä jälkeä. Haastan kaikki tämän artikkelin lukijat kysymään lähipiirissä olevilta rakennusalan ihmisiltä, mikä alassa viehättää. Uskallan luvata, että pienen keskustelun jälkeen jokaisen suusta tulee lause “nähdä oman käden jälki” tai “Näkee miten työ tuottaa jotain konkreettista” yms.
Ristiriitaista tässä on, etenkin nykypäivänä, se kuinka moni rakennustyöntekijä käyttää varsin sujuvasti digitaalisia laitteita vapaa-ajallaan. Tämä toisaalta korostaa ongelmaa. Kun moni heistä kokee digitaaliset laitteet hieman väkinäiseksi käyttämiseksi, niin töistä haetaan vastapainoa.
Olen itse työskennellyt ympäristössä, missä rakentamistyötä johdettiin yhteensä seitsemän eri järjestelmän voimin. Järjestelmistä kuusi oli maksimissaan yhtä aikaa käytössä. Tämä järjestelmähirvitys syntyi seuraavasti. Työnantajallani itsellään oli oma toiminnanohjausjärjestelmä, oma HR järjestelmä, poissaoloseuranta sekä oma aikataulutusjärjestelmä. Tämän lisäksi asiakkailta tuli omat projektinohjausjärjestelmät monissa tapauksissa. Siihen lisätään mukaan työterveyshuollon toimittama järjestelmä. Lopuksi urakkalaskentaa varten oli kolme eri järjestelmää. Yksi asiakas vaati yhtä, toinen toista ja lopuille oli yrityksessä oma erillinen järjestelmä.
Aivan hirveä soppa. Noista yrityksen omat järjestelmät, sekä ulkopuolisen toimittajan järjestelmät olivat aina päällekkäistä työtä. Mutta se oli pakko tehdä, koska yhtäältä asiakkaat vaativat omien järjestelmiensä käyttöä ja toisaalta niiden kanssa ei pärjännyt yksin firman kaikessa toiminnassa.
Onko ihme, jos ei huvita?
Onneksi tilanne ei useimmissa organisaatioissa ole lähellekään noin paha, mutta toisaalta monissa voi olla pahempikin.
Miksi näin on? Minusta tuntuu, että harjoittelemme vielä tätä koko digitaalityökalujuttua ihmiskuntana. Järjestelmät eivät keskustele keskenään ja integraatiot ovat mahdottomia toteuttaa. Suuret tilaajat vaativat toimittajien käyttävän omia järjestelmiään samalla, kun toimittajilla on omansa. Järjestelmätoimittajat ovat mustasukkaisia toistensa tekemisistä, eivätkä ole valmiita rakentamaan toimivaa integraatiorajapintaa. Tässä olisi mielestäni EU:lla paikka säädökselle. Kilpailun mahdollistamisen nimissä pakottaa ohjelmistotalot kehittämään API, jonka avulla järjestelmät voivat keskustella keskenään sekä siirtää dataa paikasta toiseen.
Toinen merkittävä ongelma on tietenkin se, että järjestelmät ovat rakennettu järjestelmätoimittajan speksaamana, eikä tilaajan. Näin päästään tilanteeseen, missä jokainen järjestelmä pyrkii täyttämään 100% tilaajapotentiaalin tarpeet. Ei pystytä keskittymään mihinkään tiettyyn osa-alueeseen ja kokonaisuuksista tulee lähes joka yritykselle liian laaja. Sen lisäksi usein käy niin, että yrityksen jokin toiminta ei onnistu aivan täysin olemassaolevalla softalla, vaan vaatii jotain käytäntöjen muuttamista, mikä ei aina ole mahdollista. Osasyy on tietenkin siinä, että ostajat eivät myöskään osaa määrittää omia tarpeitaan.
Liian laajat toiminnot
Mitä haittaa on liian laajoista toiminnoista on? Kaikessa yksinkertaisuudessaan ne tekevät niistä tarpeellisista toiminnoista liian monimutkaisesti löydettävät. Se tarkoittaa sitä, että kynnys käyttämiseen nousee. Jos sekä raportointi, että dokumentaatioiden löytyminen vaatii ylimääräisiä askelia, käyttökynnys nousee. Tällöin etsitään helposti oikoteitä. Yksi klassinen oikotie on aikatauluresurssointi, joka on lähes jokaisessa rakennusalan yrityksessä edelleen tussi- tai liitutaulu. Joissain paikoissa kulkee rinnalla excel. Hyvin harvat paikat pitävät erilaisten toiminnanohjausjärjestelmien resurssointityökaluja käytössään, koska ne on liian vaikeita. Siellä, missä on oivallettu resurssoinnin tärkeys on saatettu ottaa rinnalle erillinen resurssointiohjelma. Ja taas tehdään tuplana töitä.
Liian laajat toiminnot vaikuttavat myös käytön oppimiseen. Teknologisesti valveutumattomat henkilöt eivät mielellään opettele monimutkaisia valikkorakenteita, vaan haluaisivat käyttää järjestelmiin minimimäärän aikaansa. Heille, etenkin mobiilisti, erilaiset valikkojen takaa löytyvät toiminnot ovat myrkkyä. Ei ole lainkaan liioiteltua esittää väitettä, että ylimääräiset nappulat, valikot ja toiminnot pelottavat heitä. He pelkäävät painavansa vääriä nappuloita ja tekevänsä virheitä. He pelkäävät saavansa palautetta virheistä asiassa, mitä eivät hallitse.
Järjestelmät eivät ole heidän ydinosaamistaan. Rakentaminen on. Voitaisiinko keskittyä siihen, että saataisiin maksimoitua rakennustyöntekijöiden ydinosaamiseen käytetty aika?
Kuinka tuottavuutta siis saadaan parantumaan?
Kaikessa yksinkertaisuudessaan lisäämällä rakennustyöntekijöiden ydinosaamiseen käytetyn ajan määrää suhteessa muuhun työaikaan. Tällä hetkellä noin 20% rakentamisesta on asennustyötä, ja loput joko hukkaa tai asennuksen tukitehtäviä.
Digitaaliset järjestelmät voivat olla merkittävässä roolissa tuon siirroksen tekemisessä, mutta on erittäin tärkeää tiedostaa se, että järjestelmien käyttäminen ei asennustyötä tekevältä rakennustyöntekijältä saa viedä, kuin sekunteja päivässä. Kaikki muu on liikaa. Ei siksi, että se veisi yksinään liikaa aikaa, vaan siksi, että sitä ei kerta kaikkiaan haluta tehdä ja sitten se vie liikaa aikaa.
Meillä on varmasti jossain aikajanalla tulevaisuus edessä, missä rakennustyöntekijätkin ovat teknisesti sen verran orientoituneita, että tykkäävät järjestelmistä, mutta se aika ei ole vielä. Yksittäisiä yrityksiä löytyy, missä tähän on panostettu ja joissa homma onkin saatu erinomaisesti toimimaan, mutta kokonaisuus on vielä pahasti lapsenkengissä.
Toistaiseksi siis paras yksittäinen keino lisätä tuottavuutta on parantaa työnjohdon osaamistasoa ja ymmärrystä roolistaan. Tässä parannuksessa digitaaliteknologia voi olla tärkeässä asemassa, mutta sen varaan ei tulisi laskea liikaa. Vielä tänä päivänä se ei korvaa hyvin tehtyä perustyötä. Ehkä aika on eri jo vuoden tai viiden päästä, mutta tätä kirjoittaessa meillä on vielä tilanne, missä ihminen tarvitaan tekemään se perustyö.
Mikä olisi toimiva digitaalinen ratkaisu?
Tässä on ehkä nyt tärkeää tiedostaa se, että lähes kaikki tuotannonohjausjärjestelmät, toiminannohjausjärjestelmät sekä asiakkuuksienhallintajärjestelmät ovat toiminnoiltaan hyviä. Ainoastaan käyttöliittymä pilaa ne.
Tästä voidaan vetää johtopäätös, että hyvällä käyttöliittymällä päästäisiin pitkälle? Minkälainen on hyvä käyttöliittymä tässä tapauksessa?
Tärkeintä on, että käyttöliittymässä ei ole ylimääräisiä ja juuri sille käyttäjälle turhia toimintoja ja että ne tarvittavat toiminnot olisivat suorien nappien takana, eikä valikkorakenteiden takana. Sadoissa, ellei tuhansissa rakennusalan yrityksissä on ongelmia muun muassa sähköisen tuntikirjauksen kanssa, koska isossa osassa erilaisia toiminnanohjausjärjestelmiä tuntien kirjaaminen on työ, mihin saa kulumaan minuuttitolkulla aikaa.
Kävin aikanaan töissä firmassa, missä oli oma järjestelmä tehtynä ja siellä oli oivallettu tuo yksinkertaisuuden tarve. Asentajalla oli tasan kaksi nappulaa. “Aloita työt” ja “Lopeta työt”. Siinä oli poistettu kaikki tekosyyt olla kirjaamatta tunteja sähköisesti.
Mutta ei tuo ole realistinen odotus missään muussa skenariossa, kuin siinä, että yritys teettää itselleen sopivan toiminnanohjauksen, mikä taas on uskomattoman kallista. Mikä siis ratkaisuksi?
Toiminnanohjausjärjestelmien modulaarisuus ja muokattavuus käyttäjätasolla, eikä käyttäjäryhmätasolla. Jokaiselle yksittäiselle asentajalle pystyy muokkaamaan käyttöliittymän juuri hänen tarpeitaan vastaamaan. Tämän huono puoli on se, että se vaatii paljon osaavaa käyttäjäkuntaa talon sisällä, jotka voivat muokkauksia tehdä, sekä paljon ylläpitoa, mutta toisaalta jokaiselle käyttäjälle saadaan tasan itselleen sopiva järjestelmä.
Mitä siis tehdä, kun ei sopivaa järjestelmää ole saatavilla?
Silloin kannattaa vaikuttaa niihin asioihin, mihin voi vaikuttaa. Jos tuottavuutta halutaan nostaa, niin tällä hetkellä työtä johtavan henkilöstön kouluttamisella olisi tehtävissä suurin yksittäinen tulosparannus Suomalaisessa rakentamisessa.
